Iloisen oppimisen talo

  Iloisen oppimisen talon avulla voi arvioida koululaiseksi kasvamista ja oppijana kehittymistä. Silloin kuin on IOT tunti silloin väritämme ruutuja ja lokeroita. …

3B keilailemassa

Lähdimme keilaileman 29.8.2016 Myllypuron keilahalliin. Lähdimme ensin metrolla sitten kävellen. Olimme keilaamassa 2 tuntia. Oli kiva kokeilla keilaamista! Tekijät: Ada, Ali, Asawer, …

Ilmiöt

Meidän luokassa me valitsimme ilmiöksi avaruuden. Äänestimme paperilapuilla. Luokista tuli sellaisia ehdotuksia kuten lemmikkieläimet, avaruus, ihmisen kehitys ja elokuvat. Koko koulun ilmiöksi …

Ramadanin juhlintaa

Juhlavuosi Meri-Rastilan koululla huipentui basaaripäivään. Oppilaat kiersivät erilaisissa pajoissa ja tutustuivat muun muassa moskeijoihin, kuuntelivat Ramadanista, maistelivat herkkuja ja kirjoittivat arabiaksi.                  

Musiikkikoulu Näppärit esiintymässä

   Pe 15.4. Vuosaaren musiikkikoulu Näppärit järjestivät koulullamme koululaiskonsertin. Konsertti oli musiikillisesti monipuolinen ja ohjelmistoon mahtui niin laulua kuin soittoakin, kansanmusiikista klassiseen. Koulumme oppilaat …

Kirjaesittelyä

Viidesluokkalaiset lukivat pienissä ryhmissä tai pareittain kirjan, josta tehtiin esittely kuvin ja tekstein.          

Lintupönttöilyä

Linnunpönttöjä laitettiin koulun pihalle Ympäristöraati päätti hankkia linnunpönttöjä pihalle. Linturetkiopas Eero Haapanen tuli 7. huhtikuuta ja toi kaksi pönttöä. Hän kertoi meille …